Tässä tulee vapun kunniaksi viides osa. :)
Aada oli tullut teini-iän myötä kriittisemmäksi ulkonäöstään, vaikka hän tiesi kuitenkin olevan kauneimpia tyttöjä luokallaan.
Haapalahden perheessä ei usein ehditty aamupaloja laittaa, ja niinpä keittiöstä kuuluikin usein kova keksien rouskutus.
Elise tuskasteli usein vapaapäivinään tukkeutuneiden wc-pönttöjen ja rikkinäisten suihkujen kanssa.
Adam ja Anton olivat hankkineet töitä päämääränään Nuori yrittäjä-stipendi.
Aada oli tuonut koulusta jälleen pojan mukanaan, tällä kertaa kyseessä oli Riki Kokkila.
Riki olikin aivan toista maata, kuin Rauno, ja hän lämpeni heti Aadan jutuille.
Hetken flirttailujen jälkeen Aada suikkasi ensisuudelmansa Rikin huulille. Söpöä.
Aleksiksellakin sujui vihdoin hyvin koulussa, ja poika tuli ylpeänä kympin todistuksen kanssa kotiin.
Adam saavutti päämääränsä jo ensimmäisenä työpäivänään ja jälleen oli kasassa yksi stipendi.
Aleksis teki läksynsä aina huolella, huolimatta siitä, ettei ollut yksityiskoulussa, kuten sisarensa.
"Voi kultaseni, minä olen niin onnellinen", Elise sanoi Paavolle, "meillä on neljä ihanaa lasta ja kaikki on hyvin."
Perheen pihalle oli rakennettu lasten toiveesta uima-allas, joka ei tosin tainnut toteuttaa heidän unelmiaan isosta uima-altaasta liukumäellä varustettuna. (Anteeksi rakennustila)
Adam oli jatkuvasti kaupungilla ostamassa uusia vaaatteita.
Kaupungilla oli myös mukavaa polskia isossa uima-altaassa.
Adam oli ilmeisesti perinyt äitinsä räppäystaidot ja eräs nainen kävi antamassa hänelle vähän rahaa esityksestä.
Itse asiassa monet ihmiset pitivät hänen oudoista riimittelyistään.
Kotona Anton oli innostunut Adamin uudesta radiosta ja jorasi innoissaan sen tahdissa.
Joskus aamullinen keksien syönti meni vähän liian pitkälle..
Aada oli vähän jäljessä veljistään stipendien suhteen, ja keräsikin mahdottomalla vauhdilla logiikkapisteitä mietintämyssy päässä tietenkin.
Aleksista ärsytti, kun vanhemmat ja hänen sisaruksensa eivät pitäneet minkäänlaista huolta vessasta, ja kilttinä poikana hän kuurasikin pytyn puhtaaksi.
Elise oli ostanut lapsiensa iloksi kitaran ja halusi itsekin kokeilla sitä, mutta se ei näyttänyt aluksi oikein sujuvan.
Pitkällisen harjoittelun jälkeen Aadakin tienasi muutaman stipendin.
Pojat pelasivat paljon videopelejä, mikä ei ollut kovin heidän äitinsä mieleen.
Viikonloppuisin oli aikaa syödä sisarusten yhteinen aamupala.
Paavo meni vieläkin yhtä sekaisin Elisestä, kuin ensitapaamisella. :D
Adam oli kehittynyt varsin mallikelpoiseksi kokiksi, ja loihti perheelle usein maittavia illallisia.
Adam oli halunnut ostaa pihaan kuplapuhaltimen, ja se toikin ihanan kevyen tunteen käyttäjälleen.
Elise oli jälleen löytänyt stressiä tasapainottavan meditoinnin.
Adam oli sopinut Nikolansa kanssa treffit erääseen yökerhoon. (taustalla joku Adamin matkija :D)
He ottivat romanttisia yhteiskuvia valokuvauskopissa.
Kotipuolessa Aada oli myös hankkiutunut töihin ja kuinkas ollakaan, Riki oli samalla alalla, ja tietenkin hän tuli Aadan luokse kylään.
Kyläily tuotti tulosta, ja he olivat pian umpirakastuneita.
Anton ei ollut aivan yhtä hyvä kokki kuin Adam, itseasiassa hän onnistui kärventämään jopa valmisruoan.
Kuitenkaan Anton ei ollut tämän tulipalon syynä, vaan Aada. Onneksi heillä oli palovaroitin ja palokunta tuli pian sammuttamaan palon.
Elise tajusi syödessään hyytelöä, että hän ei ole enää nuori ja hänen pienet kultamussukkansa menisivät pian jo yliopistoon.
Ja niin samana iltana Elise päätti kasvaa ja Aleksis ja Paavo tulivat kauhist.. siis katsomaan Eliseä. Elise säilyi hyvin kauniina, mutta vaatteet olivat tosin kauheat.
Pian hänen hiuksensa kuitenkin harmahtuivat ja hänestä tuli klassisen tyylikäs vanhus.
Elise kokeili myös kiharoita, mutta ne eivät todellakaan olleet hänen mieleensä.
Anton oli jo hieman huolissaan, kun hänellä ei ollut vielä tyttöystävää, mutta hän toi töistä varsin hyvän näkösen neidin, Kaislan.
Anton ihastui Kaislaan oitis, ja he halailivat romanttisesti takapihalla.
Suudelmaan Kaisla ei kuitenkaan suostunut ja Anton tulikin tästä vähän surulliseksi.
Mutta nyt ei ole surun aika, sillä Aleksiksella oli vihdoin synttärit.
Hänestä kasvoi komea poika, ja lihaksiakin näyttää löytyvän. Noppa näytti hänelle tietotavoitetta ja elämäntoive on kohota 7 taitoa huippuunsa.
Täytekakku näytti tuottavan pienoisia ilmavaivoja tuoreelle teinipojallemme.
Elise halusi edetä urallaan vanhuudesta huolimatta ja harjoitteli edelleen ahkerasti shakin pelaamista.
Aada toi jälleen Rikin mukanaan töistä.
He rupesivat seurustelemaan, mutta Riki taitaakin olla vain romantiikan nälkäinen poika, kun ei ajatus näyttänyt miellyttävän.
Samana iltana Paavokin siirtyi kultaiseen vanhuuteen tyylikkäänä paappana.
Pieni tyylinmuutos tehtiin hänellekin.
Nyt kun kaikki lapset olivat teinejä, lähtivät he innokkaina kohti yliopiston maailmaa.
Kukin ahtautui vuorollaan taksiin, ja näin sitä mentiin.
"Voi kulta, nyt meidän kaikki lapsemme ovat yliopistossa!" Elise sanoi Paavolle onnellisena, mutta kyynel silmäkulmassa.
Ja tähän loppuu osa viisi. :) Kommenttia saa mielellään laittaa!
tiistai, 1. toukokuu 2007
Kommentit